Kuvaus kokemuksesta:

Sen piti olla rutiinitoimenpide missä nielurisani poistettaisiin. Johtuen runsaasta verenvuodosta, muutuin siniseksi ja menetin pulssini neljäksi minuutiksi. Minut elvytettiin. Kokemukseni aikana kuljin sumuisten ja kauniin sinisten verhojen läpi kohti tunnelin kaltaisen paikan päässä olevaa kaunista valoa.

Se oli hauskaa, pidin siitä ja uskoin Jumalan puhuvan minulle. Halusin todella päästä viimeisen sumuverhon läpi mutta Ääni kertoi etten pystyisi tekemään sitä koska se oli liian aikaista minulle. Olin pettynyt mutta tiesin että minun täytyy palata.

En ole koskaan pelännyt kuolemaa sen jälkeen. Silti yksi asia on vaivannut minua. Minulle kerrottiin mikä elämäntarkoitukseni oli mutten muista sitä. Haluan ottaa siitä selvää.

Kokemus tapahtui viisikymmentäluvulla. Olin 16 kun luin lehdestä ensimmäistä kertaa artikkelin kuolemanrajakokemuksista. Oli kuin olisin saanut ihanan lahjan koska oli myös toisia ihmisiä jotka tiesivat asiasta.

Tapahtuma on muuttanut minua perusteellisesti eri tavoin jota useimmat eivät voi ymmärtää. Omaan äärimmäisen herkkyyden ja tunteisiin tai mystisiin asioihin liittyvät aiheet ovat minulle läheisiä. Näen ihmisten juoksevan rahan ja tavaroiden perässä. He haluavat valtaa ja käyttävät toisia ihmisiä omaa etuaan tavoitellen. Se on heidän mielestään OK. Itseäni sellainen ei kiinnosta ja tunnen toisinaan olevani vierailija joka on käymässä tässä maailmassa. Se on joskus vaikeaa.

Lääkärit tekivät minulle älykkyystestejä rajakokemuksen jälkeen ja kaikki oli kunnossa. Aivojen toimintahäiriöistä ei ollut mitään merkkejä.

Minulla on perhe, käyn töissä ja olen kaikinpuolin kunnossa mutta olen syvimmältä olemukseltani enemmän orientoitunut henkeen ja sieluun kuin kolmiulotteiseen maailmaamme.

Toivottavasti tässä on järkeä. Pyrin kuvailemaan tämän lyhyesti. Olisin onnellinen jos voisin kertoa kokemuksestani laajemmin.

Taustatietoa:

Olet: Nainen

Kokemuksen ajankohta: 1958

Liittyykö kokemuksesi ajankohtaan hengenvaarallinen tilanne? Kyllä. Leikkaus. Pulssia ei ollut neljään minuuttiin.

Kuolemanrajakokemuksen piirteet:

Mitä ajattelet kokemuksesi sisällöstä? Moninainen.

Onko kokemukseen voinut vaikuttaa huumeiden käyttö tai jokin lääkitys? Olen siitä epävarma. Mahdollisesti puudutus tai eetteri.

Oliko kokemuksesi millään tavalla unenomainen? Vain ehkä siten että näkemäni värit olivat käsittämättömän kauniita.

Kuulitko tai näitkö mitään maanpäällisiä asioita, jotka tapahtuivat, kun tietoisuutesi/tajuntasi oli irrallaan (fyysisestä) kehostasi? Mikä oli korkein tietoisuutesi ja tajutasi taso kokemuksen aikana? Tunsin olevani täysin tajuissani.

Tuntuiko sinusta, että vauhti kiihtyi tai hidastui? Kaikki tuntui tapahtuvan yhtäaikaa; tai aika pysähtyi tai menetti merkityksensä? Se miten ajan ymmärrämme, oli täysin merkityksetöntä.

Kuvaile kokemuksen aikaista kuuloaistiasi verrattuna normaaliin, arkipäiväiseen kuuloaistiisi. Ääni oli erilainen kuin normaalisti kuulemme äänen. Se oli enemmän kuin musiikkia. En pysty selittämään tätä.

Olitko tietoinen asioista, jotka tapahtuivat muualla? Näin rajatilan aikana ihmisiä joita olen myöhemmin tavannut. En osaa selittää tätä.

Kuljitko tunneliin tai tunnelin läpi? Kyllä. Se oli kauniisti sinertävä ja valoa hohtava.

Kohtasitko tai tulitko tietoisesti muista kuolleista (tai elävistä) olennoista? Kyllä. Näin ihmisiä joita tulisin elämässäni tapaamaan.

Näitkö taivaallista valoa? Kyllä. Se oli hyvin kirkas mutta siihen katsominen ei sattunut. Olin haltioissani.

Siirryitkö outoon, eimaanpäälliseen maailmaan? En.

Mitä tunteita tunsit kokemuksesi aikana? Rauhaa, seesteisyyttä, uteliaisuutta, onnellisuutta, tyytyväisyyttä, vapautta.

Koitko ymmärtäväsi kaiken yhtäkkiä? En.

Näitkö kohtauksia tulevaisuudesta? Kohtauksia maailman tulevaisuudesta? Jos kertoisin siitä, se vaatisi paljon tilaa. Kerron tässä vain sen että kaikki on tapahtunut tarkalleen.

Kohtasitko esteen tai muun fyysisesti rajoittavan rakenteen? Kyllä. Kuljin useiden rajojen läpi mutten päässyt viimeisestä eteenpäin. Jollain rajoilla tein kysymyksiä päästäkseni eteenpäin, toisilla taas en.

Saavuitko rajalle tai pisteeseen, josta ei ole enää paluuta? Minulle kerrottiin että pitää palata takaisin ja tulin siitä pettyneeksi.

Jumala, hengellisyys ja uskonto:

Mihin uskontoon kuuluit ennen kokemusta? Luterilainen.

Mihin uskontoon kuulut nykyään? Nykyisin Tiibetin Buddhalaisuuden näkemykset ovat lähinnä sydäntäni.

Muuttuivatko arvosi tai uskomuksesi kokemuksestasi johtuen? Kyllä. Olin 9 ja kokemuksen jälkeen palasin kirkkoon jossa kävimme joka sunnuntai. Aikaisemmin en välittänyt kyseenalaistaa kirkon opetuksia. Kokemuksen jälkeen uskonto tuntui pitkään oudolta ja olin sille vihainen.

Koskien maanpäällistä elämää, koskien muuta kuin uskontoa:

Mitä mieltä olet kokemuksistasi ajan myötä? Se ei ole juurikaan muuttunut.

Ovatko ihmissuhteesi muuttuneet merkittävästi kokemuksesi myötä? Tähän vastaaminen veisi valtavasti tilaa. Kokemus vaikutti kaikkeen.

Kuolemanrajakokemuksen jälkeen:

Oliko kokemusta vaikeaa pukea sanoiksi? Kyllä. Olin hyvin nuori ja vaikka silloin pystyin kuvailemaan kokemusta visuaalisesti, sen tunnesisällön kuvaileminen oli vaikeaa ja on sitä edelleen.

Onko sinulla psyykkisiä, epätavallisia tai muita erikoisia kykyjä kokemuksesi jälkeen, joita sinulla ei ennen ollut? Kyllä mutten ole silti aina käyttänyt niitä.

Onko kokemuksessasi tiettyä hetkeä tai useampaa kohtaa, jotka ovat jollain tavalla merkityksellisiä tai tärkeitä sinulle? Toivoisin muistavani ne asiat jotka olen unohtanut.

Oletko kertonut kokemuksestasi muille? Kyllä ja ihmiset ovat siitä kiinnostuneita. En kerro tästä kuitenkaan kaikille.

Onko mikään, missään vaiheessa elämääsi, saanut kokemuksesi tai osan siitä toistumaan uudelleen? Reikitilassa jolloin rakkaus vallitsee.

Kerro meille, miten voisimme parantaa tätä lomakettamme. Olisiko kysymyslomakkeessa pitänyt olla joitain tiettyjä kysymyksiä, jotka olisivat auttaneet sinua kertomaan paremmin kokemuksestasi? Kysykää onko rajakokija luonut taidetta kuvaamaan Ilmiötä. Jos on, haluasin tutustua niihin.