Sarah KRK 10033

Kokemuksen Kuvaus

Elokuussa 1989 pyöräilin kotiini vapaaehtoistyöstä klo 10 aikoihin. Tullessani liikennevaloihin minuun osui takaapäin noin 80km/h ajava avolava auto. Minä ja pyörä iskeydyimme autoa vasten. Kuskin iskiessä jarrut pohjaan singahdin 18 metrin matkan ilmassa ja laskeuduin oikealle olalleni tielle. Keuhkoni painuivat kasaan, suurin osa sisäelimistäni repeytyi ja mursin sekä lantioni, että useita kylkiluitani. Muistutin yliajettua raatoa. Onnekseni poliisi oli partioimassa lähellä ja hän hälyytti ampulanssin paikalle radiollaan. Minulla, jona tiedän itseni, ei ole muistikuvia sitä seuranneista tapahtumista. Muistan tämän: Yhtenä hetkenä ajan pyörälläni ja seuraavana olen täydellisessä pimeydessä. Minulla ei ollut käsitystä suunnasta tai perspektiivistä, mutta olin tietoinen kehostani, jollainen minulla yhä oli. Aloin huomata ”kaukaisuudessa” huminaa ja pikkiriikkisen valon. Ääni kasvoi voimakkaammaksi ja valo näytti tulevan minua kohti. Kun kohde tuli lähemmäs huomasin sen olevan upea demoninen olento, jolla oli valtavat silmät ja hampaat, ja jota ympäröivät valtavat liekit sen tanssiessa minua kohti kuolaten ja muristen. Sen silmissä kiilsi hulluus sen louskuttaessa minulle leukojaan ja irvistellessään minulle kuolaa valuvalla, pitkällä kielellään. Olin nauliintunut siihen pimeyden ”kohtaan”, jossa seison. Ympärilläni ei ollut mitään minne paeta otuksen lähestyessä minua kiihtyvällä nopeudella siepatakseen minut. Seisoin ”jalat maassa” ja suljin silmäni odottaen, että joutuisin joko otuksen tai liekkien nielaisemaksi – tai ehkä molemmat nielaisisivat minut. Nielaistuksi tulemisen sijaan olin tietoinen siitä, että otus kulki lävitseni kivuttomasti ja käännyin katsomaan sitä syrjäsilmälläni huomatakseni, että otus nauroi minulle pilke silmäkulmassa sen sulaessa lävitseni. Se poistui taakseni poksahduksen saattelemana ja yhtäkkiä lensin lujaa vauhtia pimeyden läpi. Lentäessäni eteenpäin kaksi muuta demonia – erivärisiä, mutta silti yhtä pelottavia – tuli vastaani. Ensimmäisen otuksen kohtaamisesta saamani tiedon kera annoin näidenkin otusten tulla luokseni ja kulkea lävitseni. Tulin pian mustan tunnelin päähän. Tunneli näytti koostuvan harmaasta, pilvimäisestä materiasta ja levittyvän kauas oikealle. Sitten se haarautui, enkä pystynyt sanomaan mihin se johti. Oikea haarake jatkui keltaiseksi valoksi, joka valaisi tunnelia himmeästi. Katsahdin itseäni ja huomasin kehoni kadonneen. Sen tilalla oli sinivalkoinen valo, tavallaan tasasivuisen ja sykkivän ristin/tähden muotoinen. Tämä ”tuntui” minusta luonnolliselle ja mukavalle tuolloin. Oli hyvin vapauttavaa olla irrallaan painavasta muodosta.

Katsoessani takaisin tunneliin huomasin, että sen molemmissa päissä oli ovet. Muutama muukin risti/tähti vaelsi tunnelissa, jotkut minun tavallani sinisiä, jotkut meripihkan värisiä. Kaksi sinistä ristiä/tähteä ilmaantui molemmille puolilleni ja ne johdattivat minut tunneliin. Kelluin niiden mukana ja tutkin joitakin ”oviaukkoja”, jotka olivat auki muiden ollessa suljettuina. Ensimmäinen oviaukko, josta kurkistin sisään, näytti johtavan perinteiseen Helvettiin. Sieltä kantautui huutoa ja tuskallista parkunaa. Alastomat ihmiset olivat sikin sokin pitkin maata, jossa oli kuplivia ulostealtaita ja rosoisia kallioita. Pirut ja muut eläimet kiduttivia ihmisiä kaikilla mahdollisilla tavoilla; ihmiset myös kiduttivat toinen toisiaan. Lähestyessäni tätä julmaa oviaukkoa tunsin pyörteen imevän minua ovesta sisään ja huomasin ”lentäväni” tämän lohduttoman näkymän yllä. Ilma haisi mädäntyneelle ja kuumuus korvensi minua sanoinkuvaamattomalla tavalla, mutta osa minusta oli kiinnostunut näistä selkeästi rajattomista kivun ja tuskan tuottamisen tavoista, joista tämän ulottuvuuden asukkaat joutuivat kärsimään. Suurin osa minusta halusi pois, eikä minulla ollut ongelmia lähteä, ja sainkin sellaisen tuntemuksen, että kaikki tässä ulottuvuudessa olevat voisivat poistua sieltä yhtä helposti heti halutessaan. Tunsin, ettei mikään tai kukaan ollut vangittu näitä ihmisiä tänne, paitsi heidän omat uskomuksensa tähän tuskaan, joka kuritti heitä. ”Lensin” takaisin oviaukolle, joka näkyi ”Helvetin” joka kolkasta selkeästi. Lähdin tuntien vain iloa, mutta minulla oli olo, että minä olin osa tuota iloa. Seuraava tunnelin oviaukko ei ollut se parempi. Niin kauas kuin silmä kantoi näin ihmisiä kävelemässä päät painuksissa keltaisella, hedelmättömällä maalla, täysin omien masennuksen ja itsesäälin ajatustensa täyttäminä, täysin tiedottomina siitä, että läsnä oli muitakin. Valtava yksinäisyyden ja eristyneisyyden tunne huokui tästä näystä ja siirryin syrjemmälle, etten ajautuisi liian lähelle tätä paikkaa, tosin pilvitunnelin tässä kyseisessä oviaukossa ei ollut imun tunnetta. Lensin kauemmas tunneliin ja katsahdin toisiin oviaukkoihin, mutta seuraava ovi, joka teki minuun lähtemättömän vaikutuksen, johti uskomattomaan kauneuteen. Katsoin kaunista puista puutarhaa suihkulähteineen, vesiputouksineen, virtoineen ja siltoineen, jotka hohtivat ja kimmelsivät sateenkaaren väreissä. Lähimmäs tämän maailman kauneutta on päässyt taiteilija Gilber Williams, jonka teokset löysin joitakin vuosia KRK:ni jälkeen. Rauhan ja harmonian tunne leijui tästä näystä ja siirryin lähemmäs oviaukkoa palaen halusta astua sisään. Aikoessaeni astua sisään oviaukosta, ”nenäni” osui elmukelmun tyyliseen verkkoon. Yritin työntyä sen läpi, mutta se ponnautti minut hellästi takaisin ja ääni sanoi ”Sinulla ei ole tietoa astuaksesi tähän maailmaan”. Olin tuolloin pettynyt, mutta minua ei arvosteltu tuohon maahan kelpaamattomaksi, minulla ei vain ollut tarpeeksi tietoa sinne menemistä varten.

Sitten käänsin huomioni valoon, joka hehkui haaran oikealla puolella. Menin sisään valoon ja muutuin uskomattoman, puhtaan ilon tunteen kautta. Oli olemassa vain iloa. Sanoin valolle ”Olen täällä”, ja valo sanoi ”Mahtavaa” äänellä, jossa soi onnellisuus ja autuus. Antauduin tälle autuudelle ja opin monia asioita, jotka kuvailtuina kuulostavat kornille, mutta ovat minulle totuus, joka resonoi minussa nyt ja aina. Opin, että olen ikuinen, ja että vaikka voin kokea monia kuolintapoja, tulen aina tietämään kuka olen. Minulla ei ole mitään pelättävää, ainoastaan lisää koettavaa ja minä olen loppupelissä minä ja valitsen kokemukseni aivan itse. Kuulostaa ihan hoopolle, mutta usko kun sanon, että tuntuu todella, todella ihanalle tietää tällaiset asiat sisimmässään. Lopulta tulin erilliseksi ikuisesta autuudesta ja päätin lähteä. Sanoin valolle ”Lähden nyt” ja valo vastasi ”Mahtavaa”, jatkean puhdasta ilon ja autuuden olemassaoloaan täysin riippumattomana minusta. Kelluin takaisin tunneliin katsellen ympärilleni ihmeissäni, kunnes päätin pysähtyä kolmen oven kohdalle, joista näki avaruuteen. Kivenpalasia leijui ohitse ja kaukaisuudessa planeetat ja galaksit pyörivät radoillaan. Ristiriitainen tyyneyden ja seikkailun tunne ympäröivät minut katsellessani tätä hiljaista näkymää. Tunnelin pää oli lähellä ja kuulin äänien huutavan ”Sarah, älä mene! Entä Zane?” (Poikani, joka oli 5-vuotias onnettomuuteni aikaan). Hermostuin näihin ääniin, koska minulla ei ollut aikomustakaan ”mennä” minnekään ja aion ehdottomasti olla seuraamassa Zanen kasvamista. Toinen olento ilmestyi luokseni ja me ”puhuimme” vaihtoehdoistani. Kuulin äänen sanovan ”Jos menet tästä ovesta, et voi palata”. Seuraava tietoinen muistoni on, kun makaan sairaalasängyssä kiinni kymmenissä letkuissa hengityskoneen putki suussani. Olin täynnä iloa ja värisin voimasta, vaikka en pystynytkään liikuttamaan yhtään kehoni osaa. Olin myös tuskissani ja tuo tunne auttoi minua keskittymään fyysiseen minääni uudestaan.

Olen kohdannut monia haasteita ja koettelemuksia KRK:ni jälkeen, mukaanlukien täydellisen identiteetin menetyksen, vammautumisen, köyhyyden, ystävien menetyksiä heidän ollessa kykenemättömiä ymmärtämään kuinka kokemus muutti minua ja kroonista kipua; mutta tieto ikuisesta hengestäni ja vapaus kuolemanpelosta ovat luoneet minuun rauhan pohjan, jota mikään ohimenevä fyysinen olosuhde ei voi horjuttaa. Suurin toiveeni on, että kaikki voisivat kokea samat ihmeet kuin minä ilman kokemaani traumaa, sillä se muuttaisi koko maailmaa.

NDERF:n spesiaali... tarinan LOPPU

Sarahin esiinnyttyä Art Bell Radio Show'ssa 4/2/99 saimme useita yhteydenottoja buddhalaisilta, joka olivat ihmeissään yhteneväisyyksistä Sarahin KRK:n ja tiibetiläisen Kuolleiden Kirjan kanssa. Todellakin, nämä yhteneväisyydet ovat hämmästyttäviä!