Kuvaus kokemuksesta:

*** Suomentajan huomio: Kokemus on pyritty suomentamaan mahdollisimman tarkasti alkuperäistekstin mukaisesti. Tästä syystä sen rakenne saattaa paikoitellen olla hieman epälooginen. ***

Kuvaus kokemuksesta

Henkilökohtainen Paluuni Rakkauteen Kuolemanrajakokemuksen kautta:

1994 Arizona

Olin mennyt rutiinileikkaukseen. En tiedä mikä meni pieleen, mutta menetin tajuntani ja yhtäkkiä juoksin pitkin ruohokenttää kohti jättimäistä aurinkoa. Muistan katsoneeni jalkojani ja ne olivat lyhyet - olin taas lapsi. Rinnallani juoksi toinen lapsi. Hän piti minua kädestä. Hän oli pieni vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen poika.

Mahtavinta tässä kaikessa oli sanoinkuvaamattoman voimakas rakkaus, jota tunsin. Tämä puhdas rakkaus tuli aaltoina aallon perään. Se oli sisälläni, se oli ympärilläni, se oli KAIKKI. Nämä toisiaan seuranneet rakkauden aallot olivat kuin rakkauden syke. Myös niiden välissä tuntui rakkautta ja sitten taas tuli uusi aalto tuoden sitä aina vain lisää ja lisää. Se oli loputonta, ikuista ja täydellistä. En tuntenut minkäänlaista pelkoa. En tuntenut mitään muuta kuin RAKKAUTTA. En ajatellut mitään muuta kuin tuohon VALOON pääsemistä. Tunsin silkkaa iloa ja riemua. Se oli kaunein tunne, eivätkä sanat voi koskaan päästä edes lähelle sitä kuvaamaan. Lähin asia, johon tämän Maan päällä voisin sitä verrata oli se tunne kun toin poikani tähän maailmaan. Se ehdottoman rakkauden hetki, jonka useimmat äidit ja jotkut isät ovat kokeneet. Tuokin on kuitenkin vain murto-osa siitä mitä yritän kuvailla. Sanat ovat niin pieniä ja riittämättömiä tämän kokemuksen rinnalla.

Juoksen siis tätä massiivista aurinkoa kohti tuntien täydellistä hyväksyntää ja rakkautta. Tiesin, että mikään maanpäällinen ei enää merkinnyt mitään. Koin täydellistä rauhaa kaiken suhteen mitä olin koskaan tehnyt. Halusin vain jatkaa juoksua valoa kohti. Sitten yhtäkkiä kuulin nimeäni kutsuttavan takaani.

Lakkasin juoksemasta ja pysähdyin hetkeksi. Tiesin, että minun täytyi tehdä valinta; jatkanko eteenpäin vai palaanko takaisin. En muista koskaan tehneeni tuota päätöstä. Seuraava asia, jonka muistan olivat yläpuolellani seisseet lääkärit, jotka vimmatusti vain toistivat, “NICHOLE, pysy kanssamme Nichole”. Ja sitten tuli kipu. Kehossani tuntemani kipu oli niin voimakasta, että kestin sen vain hädin tuskin. Nyt uskon heidän leikanneen koko estetiikkani irti ja yrittävän paniikissa ommella sitä takaisin. En ole koskaan enää kokenut tuollaista kipua, Luojan kiitos. Oli kuin kehoni olisi ollut ruuvipenkissä, jota he aina vain kiersivät tiukemmalle ja tiukemmalle.

Muistan maanneeni siinä ja sanoneeni kyyneleet pitkin poskiani valuen uudestaan ja uudestaan, “EI, ANTAKAA MINUN MENNÄ TAKAISIN! HALUAN MENNÄ TAKAISIN!” Olin niin surullinen. Pitkän aikaa koin, että en saanut itse tehdä sitä valintaa vaan, että lääkärit tekivät sen puolestani. Olin niin RAIVOISSANI heille.

Taisin viettää monta vuotta masentuneena ja vihaisena, koska uskoin heidän riistäneen minulta valmistujaispäiväni tältä planeetalta. Uskoin oikeasti todella pitkään, että minun oli tarkoitus lähteä tuona päivänä. En voinut käsittää miksi minulle näytettäisiin välähdys jostain niin kauniista, ja sitten palautettaisiin sellaiseen tuskaan - sekä tuossa hetkessä tunteemani tuskaan että siihen tuskaan kuinka pettynyt olin maailmaan. Olin vasta 25-vuotias, mutta uskoin aikani täällä olevan ohi ja, että minä kuuluin sinne missä se RAKKAUS oli. Olen aina ollut herkkä sydämeltäni. Tällä planeetalla oleva väkivalta ja ahneus tuntuvat minulle niin vierailta ja naurettavan tarpeettomilta. Niiden näkeminen oli minulle sietämätöntä pitkään kokemukseni jälkeen.

Minulta on kestänyt yli 20 vuotta oivaltaa, että minä itse itse asiassa valitsin jäädä tänne. Tiedän, että mikäli olisin valinnut lähteä, ei yksikään lääkäri olisi sitä kyennyt estämään. Uskon, että minulle näytettiin se välähdys, jotta voisin jatkaa eteenpäin TIETÄEN mistä meidät on todellisuudessa tehty. Sen oli tarkoitus vahvistaa näkemystäni RAKKAUDEN Voimasta ja tietämystäni siitä, että se on oikeasti kaikki mitä on ja ainut asia millä on mitään merkitystä. Uskon, että sain tämän siunauksen, jotta voisin jakaa sen muiden kanssa. Olen lukenut muita kokemuksia, jotka ovat samankaltaisia kuin omani. Kokemusten visuaalisessa puolessa on pieniä eroja, mutta uskon sen johtuvan siitä, että olemme kaikki omalla polullamme. RAKKAUDEN tunne tuntuu kuitenkin olevan yhdistävä tekijä. Paluu Rakkauteen ei ole mikään klisee - meidät on oikeasti valmistettu RAKKAUDESTA. Me tulimme sieltä ja me palaamme sinne kun emme enää tarvitse tätä kehoa. Tiedän, että me tulemme tähän paikkaan ankkuroimaan tämän rakkauden siihen - lisäämään sitä. Tulemme tänne muistamaan, että me olemme RAKKAUTTA, mutta en tiedä miksi.

Tänään teen kovasti töitä lisätäkseni tietoisuutta siitä kuinka voimakas asia kollektiivinen RAKKAUS on. Koko maailmankaikkeus on siitä tehty. Voimme kutsua sitä ihan miksi haluamme; Jumalaksi, Allahiksi, Jeesukseksi tai Muhammediksi. Nimellä ei ole mitään merkitystä sanan RAKKAUS alla. Nykyään yritän auttaa muita Vain OLEMAAN RAKKAUS. Päivittäinen mantrani on “RAKASTAN, joten MINÄ OLEN.” Odotan lopullista paluutani rakkauteen, mutta sitä odotellessa yritän jakaa sitä rakkautta, jota siellä hetken kosketin, täällä oleville ihmisille, joita rakastan.

Taustatietoa:

Sukupuoli: Nainen

Tapahtuma-aika: 28.12.1994

Kuolemanrajakokemuksen elementit:

Liittyykö kokemukseesi hengenvaara? Kyllä. Leikkaukseen liittyvä. Hengenvaarallinen tilanne, mutta ei kliininen kuolema. Leikkauksen aikana, joka tavanomaisesti tehdään sairaalassa, oli tarkoitus asentaa rintaimplantit. Tämä kyseinen lääkäri tarjoutui tekemään sen vastaanotollaan alennushintaan. Typerästi 25-vuotiaana suostuin tähän. Leikkauksen aikana tapahtui jotain. Uskoin, että aloin siirtymään toiselle puolelle kuten olen kuvaillut alla.

Kuinka luonnehtisit kokemustasi? Kauttaaltaan miellyttävä

Kokemukseen sisältyi: Ruumiista irtautuminen (Out of body experience)

Koitko olevasi erilläsi kehostasi? Kyllä. Aivan kuten kuvailin, kuulin nimeäni kutsuttavan ollessani siellä ja tiedän näin tapahtuneen, koska he jatkoivat nimeni kutsumista vielä kun olin palannut takaisin tietotoisuuteen.

Kuinka vertaisit korkeinta kokemuksenaikaista tietoisuutesi ja vireytesi tasoa normaali tasoon? Tietoisempi ja vireämpi kuin normaalisti. Sitten menetin hetkeksi tajuntani ainoastaan tullakseni taas tajuihini leikkauspöydällä. Tajuntani on utuinen tuosta hetkestä eteenpäin, mutta muistan kuitenkin kehossani tuntemani kivun ja sen kuinka en pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Olin paljon virkeämpi kokemukseni aikana kuin olen koskaan ollut. Tiesin ja ymmärsin sen aikana kaiken, toisin kuin elämässäni, jossa minulla oli kysymyksiä ja etsin jatkuvasti vastauksia. Nyt 20 vuotta kestäneen reflektoinnin ja kasvun seurauksena, on minulla vähemmän kysymyksiä ja olen paljon virkeämpi, mutta en lähelläkään sitä mitä kokemukseni aikana.

Missä vaiheessa kokemustasi tietoisuutesi ja vireytesi taso olivat korkeimmillaan? Siihen asti kun tajusin, että minun täytyi tehdä valinta.

Nopeutuiko ajattelusi? Ei

Hidastuiko tai nopeutuiko aika? Kaikki vaikutti tapahtuvan samanaikaisesti; tai aika pysähtyi tai menetti kaiken merkityksensä. Kaikki tuntui loputtomalta. Alkua ja loppu ei ollut. Aika vaikutti merkityksettömältä tai siltä, että sitä ei ollut.

Olivatko aistisi normaalia terävämmät? Uskomattoman paljon terävämmät

Voisitko verrata kokemuksenaikaista näkökykyäsi näkökykyysi juuri ennen kokemusta. Värit olivat paljon voimakkaampia kuin mikään mitä olen täällä nähnyt. Minulla on aina ollut täydellinen näkö.

Voisitko verrata kokemuksenaikaista kuuloasi kuuloosi juuri ennen kokemusta. En ole edes ajatellut tätä aiemmin, mutta en muista kuulleeni mitään muuta kuin nimeni, jota kutsuttiin kokemuksen lopussa. Ääntä ei itse asiassa tainnut edes olla. Kuuloaistini oli hyvä ennen kokemustani ja on pysynyt sellaisena sen jälkeen.

Vaikuttiko siltä, että tiesit mitä muualla tapahtuu? Ei

Menitkö tunneliin tai sellaisen lävitse? En osaa sanoa. En muista nähneeni tunnelia, vaikka tuntui kuitenkin, että olisin palannut ikään kuin neulansilmän lävitse.

Näitkö mitään olentoja kokemuksesi aikana?En

Kohtasit mitään kuolleita (tai eläviä) olentoja tai tulitko tietoiseksi sellaisista? En

Kokemukseen sisältyi: Ei-maallinen valo

Näitkö kirkkaan valon tai ympäröikö sellainen sinut? Selvästi mystinen tai ei-maallinen valo

Näitkö ei-maallisen valon? Kyllä. Massiivisen auringon! Se oli jättimäinen, mutta sen katsominen ei sattunut lainkaan.

Kokemukseen sisältyi: Maisema tai kaupunki

Tuntuiko sinusta, että siirryit johonkin toiseen, ei-maalliseen maailmaan? Selkeästi mystinen tai ei-maallinen maailma. Ympäristö oli todellakin jokin aivan toinen. Siellä oli ruohoa, se aurinko ja sitä ympäröi tähtien galaksi. Mitään muuta ei ollut olemassa.

Kokemukseen sisältyi: Voimakas tunne

Mitä tunteita koit kokemuksesi aikana? RAKKAUTTA, RAKKAUTTA, RAKKAUTTA, RAKKAUTTA ja LISÄÄ RAKKAUTTA!!

Tunsitko rauhaa? Uskomatonta rauhaa

Tunsitko riemua? Uskomatonta riemua

Koitko harmoniaa tai ykseyttä maailmankaikkeuden kanssa? Tunsin olevani yhtä maailman kanssa

Kokemukseen sisältyi: Erityistä tietoa tai tarkoitusperä

Tuntuiko sinusta, että ymmärsit yhtäkkiä kaiken? Ymmärsin maailmankaikkeudesta kaiken. Minulla ei enää ollut kysymyksiä (ja elämässäni minulla oli niitä miljoonia ja ne söivät minua). Tässä paikassa oli vastaus kaikkiin kysymyksiin, mutta minun ei enää edes tarvinnut kysyä niitä. Minä vain tiesin syvällä tasolla. Se oli kokemukseni toiseksi voimakkain osa. Rakkaus oli voimakkain.

Näitkö kohtauksia menneisyydestäsi? En

Näitkö kohtauksia tulevaisuudesta? En

Saavuitko rajalle tai pisteeseen, josta ei ollut paluuta? Saavuin rajalle, jota minun ei sallittu ylittää; tai minut lähetettiin takaisin vasten tahtoani. Kuulin nimeäni kutsuttavan kaukaa takaani ja pysähdyin, koska tiesin, että minun piti valita. En kuitenkaan muista valinneeni.

Jumala, Henkisyys ja Uskonto:

Kuinka tärkeä asia uskonto/hengellisyys oli sinulle ennen kokemustasi? Erittäin tärkeä

Mikä oli uskontosi ennen kokemustasi? Muu - New age. Omistin Metafysiikkaa käsittelevän kirjakaupan tapahtuman aikana. Opiskelin tuolloin useita eri filosofioita ja uskontoja.

Onko uskonnonharjoittamisesi muuttunut kokemuksesi myötä? Kyllä. Ennen kokemustani etsin kaikkialta vastausta elämän tarkoitukseen. Halusin epätoivoisesti ymmärtää mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, miksi olemme täällä, miten me päädymme tänne... kaikki ne suuret kysymykset. Opiskelin Astrologiaa, Tarot-kortteja, Riimukirjaimia, kaikenlaisia hengellisiä guruja, kanavointia, Amerikan alkuperäiskansojen filosofioita, Maailman uskontoja, auroja, kristalleja, hypnoosia, edellisiä elämiä jne jne. Etsin vastauksia kaikkialta ja pyrin noudattamaan oppimiani rituaaleja. Kokemus opetti minulle, että millään noista ei ollut mitään väliä, koska kaikki vastaukset ovat sisällämme. Minulle siis annettiin suurennuslasi. Jatkoin kaikkia niitä kivoimpia juttuja vielä jonkin aikaa, mutta nyt tiedän, että en tarvitse niitä, jotta tietäsin.

Kuinka tärkeä asia uskonto/hengellisyys on sinulle nyt? Erittäin tärkeä

Mikä on uskontosi nyt? Muu- New age

Sisälsikö kokemuksesi asioita, jotka olivat maallisten uskomustesi mukaisia? Sekä että. Mikään niistä asioista joita olin pelännyt ei osoittautunut todeksi. En pelännyt tuonpuoleista mitenkään hirvittävästi, mutta en ollut varma josko joutuisimme jonkin isossa tuolissa istuvan ylemmän ihmisen tuomitsemaksi ja mahdollisesti ikuisiksi ajoiksi rankaisemaksi. Vuosia kestänyt uskonnolle altistuminen iskosti tämän käsityksen päähäni, mutta minusta tuntuu, että sisimmässäni tiesin aina totuuden ja tämä kokemus vahvisti sen minulle.

Muuttuivatko arvosi kokemuksesi myötä? Kyllä. Uskoin, että me olimme pahoja ja virheellisiä olentoja ja, että meidän tuli pyrkiä miellyttämään jotain kuvitteellista olentoa, jonka muut sanoivat olevan tie Jumalan luo. Uskoin myös miehen näköiseen jumalahahmoon, johon en enää usko. En tiedä Jumalasta muuta kuin, että se on rakkaus. Entä luoko jokin mahtavampi sen rakkauden, jonka tunsin? Ehkä, tai ehkä se on kollektiivinen rakkaus, jonka meidän kaikkien sielut muodostavat. Kaikkiin muihin kysymyksiini sain vastauksen, mutta tämä vastaus on paljastunut kysymykseksi. Oli miten oli, minä en ole huolissani siitä luoko jokin olento tuon rakkauden, koska luodakseen sen täytyy sen itse olla rakkaus. Minulla ei siis ole mitään syytä pelätä sitä.

Kokemukseen sisältyi: Ei-maallisten olentojen läsnäolo

Kohtasitkot mystisen olennon tai läsnäolon tai kuulitko tunnistamattoman äänen? Kohtasin todellisen hahmon tai äänen, joka selkeästi oli mystinen tai ei-maallista alkuperää. Kanssani oli lapsi (Olin myös itse lapsi). Minulla ei ole mitään käsitystä siitä kuka tämä lapsi on. En muista koskaan aiemmin nähneeni häntä. Hän vaikutti kuitenkin ihmiseltä. Vaaleat hiukset - siniset silmät. Hän piti minua kädestäni juostessamme.

Näitkö kuolleita tai uskonnollisia henkiä? En

Kohtasitko tai tiedostitko mitään olentoja, jotka ovat aiemmin eläneet maan päällä ja, joita kuvaillaan uskonnoissa nimeltä (esim. Jeesus, Muhammad, Buddha jne.)? En

Saitko kokemuksesi aikana tietoa elämää edeltävästä olemassaolosta? Kyllä. Tiedostin, että olen aina olemassa. En muista miten tai missä muodossa vaan ainoastaan, että olen aina ollut olemassa. Minä vain tiesin kaiken - en mitenkään esittänyt kysymyksiä ja saanut niihin vastauksia.

Saitko kokemuksen aikana tietoa universaalista yhteydestä tai ykseydestä? Kyllä. Minä olin kaikki ja kaikki oli minä ja kaikki oli puhdasta rakkautta. KAIKKI OLI YKSI = RAKKAUS

Uskoitko Jumalan olemassaoloon ennen kokemustasi? Kyllä

Saitko kokemuksesi aikana tietoa Jumalan olemassaolosta? Kyllä. Minulle Jumala ei niinkään ollut olento vaan RAKKAUDEN energia. Tunsin kuin jokin suurempi olisi ollut tuo RAKKAUS, mutta sillä ei ollut kasvoja tai vartaloa.

Uskotko Jumalan olemassaoloon kokemuksesi jälkeen? En osaa sanoa onko Jumalaa olemassa

Maallisesta elämästä, mutta ei-uskonnollisesta näkökulmasta:

Saitko kokemuksesi aikana erityistä tietoa tarkoitusperästäsi? Kyllä. Kokemus opetti minulle, että ainoastaan RAKKAUS on todellista. KAIKKI kohtaamamme on RAKKAUTTA. Koen saamani “erityistiedon” olevan jotain paljon suurempaa kuin mitä tässä voi kirjoittaa. Se on elävä ja hengittävä asia, joka edelleen odottaa paljastumista. Tarkoitusperäni koen olevan OLLA RAKKAUS. En koe mitään erityistä tarvetta saavuttaa mitään tai elää tietyllä tavalla. Riittää, että tiedän olevani rakastettu ja, että minä olen rakkaus. Tarkoitusperämme on RAKKAUS. Haluan auttaa muita tuntemaan sen myös - rakkauden kohottaminen ympärilläni on minun tarkoitukseni.

Piditkö maallisia elämiämme merkittävinä ja tärkeinä ennen kokemustasi? Kyllä

Saitko kokemuksesi aikana tietoa elämän tarkoituksesta? En osaa sanoa. Taas, minä vain tiesin mistä kaikessa oli kysymys. Se ei ollut mitään nimettyä vaan pelkästään hyväksytty ON... en ole varma kuulostaako tämä järkevältä, mutta tämän paremmin en osaa sitä kuvailla.

Uskoitko tuonpuoleiseen ennen kokemustasi? Pidin sitä mahdollisena

Uskotko tuonpuoleiseen kokemuksesi jälkeen? Tuonpuoleinen on ehdottomasti olemassa. Kyllä. Tiesin täysin, että olen olemassa kuoleman jälkeen. Minä vain tiesin sen aivan kuten tiesin kaiken muunkin tuossa paikassa.

Pelkäsitkö kuolemaa ennen kokemustasi? En

Pelkäätkö kuolemaa nyt? En

Pelkäsitkö elää elämääsi ennen kokemustasi? Hieman

Pelkäätkö nyt elää elämääsi? En

Piditkö maallisia elämiämme merkittävinä ja tärkeinä ennen kokemustasi? Kyllä

Pidätkö maallisia elämiämme merkittävinä ja tärkeinä kokemuksesi jälkeen? Kyllä

Saitko tietoa siitä kuinka meidän tulisi elää elämämme? En osaa sanoa. Koin tietoa, joka edelleen jatkaa paljastumistaan minulle. Sanotaan vaikka, että minä palasin mukanani paljon hienoista tietoa. Tämä on ollut minulle prosessi, jossa olen yrittänyt ymmärtää kaiken mitä tiesin siellä. Olen huomannut oppivani elämän oppitunteja paljon ympärilläni olevia ihmisiä nopeammin. Minulle on myös monesti sanottu, että minä näen asiat huomattavasti eri tavalla kuin muut. Olen varma, että tämä on seurausta kokemuksestani.

Saitko kokemuksesi aikana tietoa elämän vaikeuksista ja haasteista? En osaa sanoa. Voin vain sanoa, että en tuntenut minkäänlaista hankaluutta, haastetta tai vaikeutta... niitä ei enää ollut olemassa.

Olitko myötätuntoinen muita kohtaan ennen kokemustasi? Suuresti

Saitko kokemuksesi aikana tietoa rakkaudesta? Kyllä. KAIKKI MITÄ ON ON RAKKAUTTA... tuo tunne oli koko kokemukseni teema. Tunsin vain ja ainoastaan RAKKAUTTA ja se oli koko maailmankaikkeus. Ehdoton ja kaikenkattava rakkaus. Se oli koko ajan taustalla sekä aalloissa, jotka toivat sitä lisää.

Olitko myötätuntoinen kokemuksesi jälkeen? Suuresti

Mitä muutoksia elämässäsi on tapahtunut kokemuksesi seurauksena? Suuria muutoksia, suuria muutoksia. Muutokset ovat tapahtuneet viimeisen 20:n vuoden aikana. Sanottavaa olisi siis paljon, mutta tiivistettynä: Alkuun olin masentunut ja vihainen, koska jouduin palaamaan kehooni. Tämä maailma ei ollut niin rakastava ja kaunis kuin mitä olin todistanut tuossa paikassa, ja koin voimakasta koti-ikävää vuosia. Elämässäni tapahtui vuonna 2001 sarja muita elämänmullistavia asioita, joiden aikana kirjaimellisesti vuodin suuttumuksen ulos itsestäni. Kohtasin tuolloin taas kuoleman ja poistuin kehostani, mutta en kuitenkaan kokenut kuolemanrajakokemusta - en menettänyt tajuntaani tai mitään sellaista. Kimppuuni kävi tuolloin kaljapulloineen yli kymmenen ihmisen porukka, joka hyvin pitkälti yritti tappaa minut. Tuo oli väkivaltaisin tilanne mitä olen koskaan kokenut. Tuo kokemus yhdessä NDE-kokemukseni kanssa sai minut vihdoin oivaltamaan mitä minä täällä olin tekemässä. Maailma tarvitsee lisää rakkautta TÄÄLLÄ, ja minä olen koskettanut sitä toista puolta, joka on rakkaus. Uskon, että voin nyt toimia siltana tuolle rakkaudelle. Vannoin tuon hyökkäyksen jälkeen päästäväni täysin irti vihastani. Olin ostanut aseen turvakseni vuonna 2000. Hankkiuduin siitä eroon heti hyökkäyksen jälkeen, koska tiesin, että en halunnut millään tavalla tuoda tähän maailmaan minkäänlaista väkivaltaa. Maailmassa oli sitä jo tarpeeksi ja halusin varmistaa, että tuon maailmaan niin paljon rakkautta ja myötätuntoa sen vastapainoksi kuin vain mahdollista. Näin kokemukseni minua muutti. Ympyrän sulkeutuminen kuitenkin vaati pari tapahtumaa. Arvelen, että minun täytyi lopettaa itseni sääliminen sen takia, että olin päättänyt pysyä täällä, ja aloittaa sen tekeminen mitä tänne tulin tekemään - lisäämään RAKKAUTTA. Tämä on vain pieni osa siitä kuinka olen muuttunut, mutta todennäköisesti merkittävin.

Ovatko ihmissuhteesi muuttuneet kokemuksesi seurauksena? Kyllä. Ovat muuttuneet. Tunnen paljon enemmän rakkautta muita kohtaan ja olen paljon myötätuntoisempi. Jotkut ihmiset eivät pysty olemaan tuossa energiassa pitkään ja poistuvat, toisia se taas vetää puoleensa. Osa ihmisistä tuolta ajalta on edelleen elämässäni ja osa on kadonnut aika päivää sitten. Ne jotka elivät pelossa ja halusivat jatkaa siinä elämistä poistuivat elämästäni, kun taas valoa haluavat tuntuvat hakeutuvan lähemmäs. Ja ne, jotka jo säteilivät valoa ja rakkautta ovat elinikäisiä sielunkumppaneitani.

Kuolemanrajakokemuksen jälkeen:

Oliko kokemusta vaikea kuvailla sanoin? Kyllä. Visuaalisen puolen kuvaileminen ei ole vaikeaa, mutta rakkauden tunteen voimakkuuden kuvailemiseksi on vaikea löytää sanoja, jotka olisivat tarpeeksi merkittäviä. On kuin en vain mitenkään kykenisi kuvailemaan sitä sanoin.

Kuinka tarkasti muistat kokemuksesi verrattuna muihin tuon ajan tapahtumiin? Muistan sen tarkemmin kuin muut tuon ajan tapahtumat. Muistan sen kokonaisuudessaan. Siitä on nyt 20 vuotta ja moni asia sen ympäriltä on kadonnut. Muistan joitain asioita tuolta ajalta. Muistan missä asuin, missä työskentelin ja ketä tuolloin tapailin. Yksi merkittävä muistamani asia on kuinka alunperin edes päätin lähteä rintojenmuokkaus operaatioon. En ollut KOSKAAN edes ajatellut haluavani plastiikkakirurgiaa. En ollut kuten monet muut tytöt, jotka ajattelevat tai haluavat rintojen suurennusta pitkän aikaa. Näin ei tapahtunut kohdallani. Minä vain heräsin eräänä päivänä, istuin ylös sängyssäni ja sanat tulivat suustani, “Minä teen sen!” En tuolla hetkellä oikeastaan edes tajunnut mitä tekisin. Tiedän vain, että näin unen, jota en muistanut, mutta jossa päätin, että minun täytyi tämä tehdä... ja seuraavaksi etsin puhelinluettelosta lääkäreitä. Halusin ajan TÄNÄÄN Joulukuun 21. päivä ja menin ensimmäisen lääkärin luokse, joka suostui minut tapaamaan. Kävelin sisään ja MUISTAN, että lääkärillä oli purppuran värinen kirurginasu ja sanoin, “Olet Jousimies, etkö vain?” Hän katsoi minua hämmästyneenä ja vastasi, että kyllä. Olen itse Jousimies, joten tiesin olevani oikeassa paikassa. Realistille tämä kuulostaa hullulta, mutta tuntemukseni oli niin voimakas, että minun oli pakko luottaa siihen. Operaatio tehtiin tasan viikon kuluttua ja se muutti sekä ulkonäköni että henkeni. Nämä asiat muistan tarkasti nyt kahdenkymmenen vuoden kuluttua. En puhu tästä usein, mutta nämä asiat muistan yhtä tarkasti kuin päivänä, jona ne tapahtuivat.

Onko sinulla mitään psyykkisiä tai epätavallisia kykyjä tai muita erityislahjoja, joita sinulla ei ollut ennen kokemustasi? En osaa sanoa. Olin jo kiinnostunut hengellisyydestä, mutta ymmärrykseni kasvoi ja kykyni voimistuivat. Ehkä niin olisi käynyt muutenkin aikaa myöten ja harjoittelemalla. En voi varmuudella sanoa vaikuttiko kokemukseni tähän, mutta tunnen kaiken olevan yhteydessä siihen.

Onko jokin kohta kokemuksestasi sinulle erityisen tärkeä? Se aurinko, nurmikko ja itseni näkeminen lapsena. Olin kokemuksessa noin 5-vuotias enkä tuolloin ollut vielä kokenut mitään traumaattista. Minusta tuntuu, että palasin aikaan ennen kuin mikään emotionaalinen tuska oli koskettanut minua. Lapsena lempijuttuni oli juosta aurinkoisena päivänä ruohokentällä. Koin halua tehdä niin heti nähdessäni ruohokentän. Sillä että kotiinpaluuni oli tällainen oli minulle suuri merkitys. Olen aina myös miettinyt kuka tuo kanssani ollut pikkupoika oli.

Oletko koskaan kertonut kokemuksestasi kenellekään? Kyllä. Olen kertonut siitä vuosien aikana joitain harvoja kertoja. Heti sen tapahduttua kerroin siitä parille henkilölle, jotka olivat kiinnostuneita esoteerisista asioista. He uskoivat minua ja olivat kiinnostuneita. Kerroin siitä myös parille läheiselle ystävälleni. He vaikuttivat kiinnostuneilta, mutta se tuntui myös tekevän heidän olonsa hieman epämukavaksi. Sen jälkeen olen vuosien saatossa kertonut siitä silloin tällöin valituille ihmisille, mutta en kovin monelle. Useimmiten olen tuntenut halua kertoa siitä ihmisille, jotka olivat menettäneet jonkun rakkaan. Nämä ihmiset reagoivat siihen aina suurella tunteella ja helpotuksella. Sanoisin, että näiden 20:n vuoden aikana olen kertonut siitä noin 20:lle ihmiselle. Jonkin aikaa sitten kerroin siitä Facebookissa ja saamani palaute oli häkellyttävää. Päädyin tälle sivustolle erään kommentoijan vihjeestä. Vaikuttaisi siltä, että kokemuksellani on ihmisiin oikeasti vaikutus.

Tiesitkö kuolemanrajakokemuksista (NDE) ennen kokemustasi? Kyllä. Tiesin ihmisten NDE-kokemuksista vaikka 90-luvulla niistä ei vielä niin paljoa kirjoiteltu. En kylläkään muista lukeneeni mitään yksittäistä kokemusta. En usko tämän vaikuttaneen kokemukseeni, sillä en ollut altistunut sille mitenkään merkittävästi.

Kuinka todellisena pidit kokemustasi sitä seuranneiden päivien ja viikkojen aikana? Kokemus oli ehdottoman todellinen. Muistin sen välittömästi ja se oli liian voimakas, jotta sitä olisi mitenkään voinut selittää pois. Myös lääkärin reaktio tilanteeseen vahvisti kokemuksen todellisuuden minulle: ensinnäkin muistan heidän puhuneen minulle vimmatusti. He ottivat nukutusaineen pois ja jatkoivat edelleen minulle puhumista sanoen esimerkiksi, “se on melkein ohi, koita kestää”. Minun oli tarkoitus olla tajuton, joten miksi he puhuivat minulle, ja miksi minä tunsin kaiken, jos jotain ei tapahtunut, joka säikäytti heidät niin, että heidän oli pakko herättää minut? Olen sittemmin käynyt useassa leikkauksessa eikä minua ole kertaakaan pitänyt herättää sellaisen aikana. En ole koskaan epäillyt kokemukseni todellisuutta, en hetkeäkään. Minä TIEDÄN, että se oli todellinen.

Kuinka todellisena pidät kokemustasi nyt? Kokemus oli ehdottoman todellinen. Mikään ei ole muuttunut. Se on aivan yhtä todellinen nyt kuin mitä se oli silloin.

Onko mikään koskaan elämäsi aikana toistanut mitään kohtaa kokemuksestasi? Kyllä. Hyökkäys josta aiemmin mainitsin johti ruumiista irtautumiseen. Katsoin katosta kuinka ihmisryhmä kävi raa’asti kimppuuni. Se näytti siltä kuin susilauma käy saaliinsa kimppuun. En tuntenut mitään mitä minulle tapahtui. Jälkikäteen kärsin kuukausia traumanjälkeisestä stressistä ja näkemykseni maailmasta ja ihmisistä oli todella synkkä. Sitten eräänä yönä näin unessa Mustan Pantterin (toistuva teema unissa elämäni aikana), joka oli ilmestyessään aina hyökkäämässä. Muistan kaikki kerrat kun olen nähnyt unta tuosta Mustasta Pantterista, ja kuinka heti kun se ilmestyi, paniikkini levisi käsiini unessani. Nyt sen kanssa ilmestyi kaunis nainen, jolla oli tummat hiukset sekä ruskeat silmät. Hänellä ei ollut siipiä, mutta tiesin hänen olevan enkeli. Kerroin hänelle, että en halunnut, että kimppuuni enää käydään ja puhkesin unessani itkuun. Enkeli sanoi, että meidän täytyi vuodattaa aggressio pois pantterista. Hän viilsi sitä päähän ja asetti sen hellästi makuulle valkoiselle pyyhkeelle. Minulla oli päässäni iso haava, jonka sulkemiseen tarvittiin useita niittejä. Pantteri oli siis selvästikin minä! Olen aina kokenut, että NDE:ni, Hyökkäys ja uni olivat kaikki yhteydessä toisiinsa. Tuon unen jälkeen pantteri palasi luokseni vielä muutaman kerran, mutta nyt se oli liittolaiseni ei viholliseni. Uskon, että NDE-kokemukseni näytti minulle mitä minun täytyi nähdä ja hyökkäys laittoi minut liikkeelle. Vannoin tekeväni parhaani tuodakseni maailman suuttumuksen sijaan rakkautta, ja näin olen tehnyt tuosta asti. Se vahvistuu ja vahvistuu vuosi vuodelta.

Haluaisitko vielä kertoa jotain kokemuksestasi? En pysty keksimään mitään mitä ette olisi jo kysyneet.