Kokemuksen Kuvaus

Herättyäni minulla oli vahva tuntemus suuresta saamastani äidinrakkaudesta, en ennen ollut kokenut mitään vastaavaa. Lisäksi mielessäni oli muistikuva suuresta valkoisesta ympyrästä jonka takana edesmenneet äitini ja veljeni olivat, en päässyt tuon ympyrän toiselle puolelle.

Mahalaukkuni repesi sisäisen paineen johdosta. Minulle oli tehty fundoplikaatio eli mahalaukun yläosa kierretään ruokatorven ympäri ja sillä tehdään mansetti ruokatorven alaosaan, estämään vatsahappojen nousu ruokatorveen. Mahalaukun yläosan mansetti oli niin tiukka, että se esti kaiken takaisin virtauksen ruokatorveen, myös röyhtäykset. Minulla on myös käytössä uniapnealaite (Resmed S9 Autoset CS PaceWave) jonka sivuvaikutuksena oli pumpata mahaan ilmaa joka yö. Niimpä mahalaukkuni ja suolistoni täyttyivät ilmasta peräsuolen mentyä tukkoon. Ylimääräinen ilma ei myöskään päässyt poistumaan mahalaukusta ruokatorven mansetin johdosta. Kolme viikkoa aikaisemmin olin ollut Jorvin sairaalan K5 osastolla saman tukkeutumisen takia, silloin se laikesi asennetun nenämahaletkun avulla. 21.4.2016 iltapäivällä tunsin, että mahalaukkuni menee taas tukkoon. Tukkeuma paheni mahalaukussa olleen ruokasulan aiheuttamien lisä kaasujen vuoksi, niinpä soitimme hätäkeskukseen tilanteen pahentuessa. Ambulansin tullessa olin jo niin huonossa kunnossa etten pystynyt kävelemään ambulanssiin. Paikalle saapuneen paloauton miehistön avulla minut saatiin kannettua ambulanssiin. Kotoa minut vietiin ambulansilla Jorvin sairaalaan, siellä minut vietiin päivystysosastolle. Alku diagnoosini oli suolen tukkeuma, minulle yritettiin laittaa nenämahaletkua mahalaukkuun, kuitenkaan onnistumatta sisäisen mahalaukun paineen vuoksi. Tässä vaiheessa muistini loppuu, seuraava kirjoitus on sairaalan asiakirjoista. Minua oli seurattu em. osastolla klo 22.00 -00.30 jonka jälkeen minut oli viety magneettikuvaukseen, jossa makuulle asetettaessa oli tajuntani loppunut ja hengitykseni ja sydämeni pysähtynyt. Oli otettu yksi kuva, jonka jälkeen minut oli intuboitu kuvaussalissa. Intubointini jälkeen minut oli viety leikkaussaliin, jossa ilman alkuvalmisteluja oli aloitettu vatsanalueen leikkaus avaamalla vatsa ylhäältä alas (40 tikkiä). Mahalaukusta oli tullut paineella suuri määrä ilmaa,ilman poistumisen jälkeen oloni oli vitalisoitunut, myös suolistoni oli paisunut suuresta ilmamäärästä johtuen. Intuboinnin jälkeen kuvaamossa oli elvytys hyvin vaikeaa, eikä pumpattu ilma tahtonut millään mennä mahalaukun paineen vuoksi pienentyneisiin keuhkoihini. Elvytys kesti 65 minuuttia ja leikkaus noin kaksi tuntia. Leikkauksen jälkeistä nukutusta jatkettiin vaivuttamalla minut keinotekoiseen koomaan ja oli viety teho-osastolle (U2). Puolisoni oli käynyt minua katsomassa seuraavana aamuna ja lääkäri oli kertonut heillä olleen pieniä ongelmia. Minua aloitettiin herätellä seuraavan päivän iltapäivällä. Olin teholla vielä seeuraavan yön jonka jälkeen minut vietiin osastolle K5 10 vuorokaudeksi, jonka jälkeen pääsin kotiin.



Bylo těžké vyjádřit zážitek slovy? Ano Tuon valkean ympyrän tapahtumat eivät ole vielä aivan selvillä.

Kdy jste během zážitku byli nejvíce vědomí a nejbdělejší? Běžně vědomý a bdělý Normaali Koen tietoisuuteni olleen normaali.

Porovnejte prosím vaše vidění během zážitku s každodenním viděním bezprostředně před zážitkem. Normaali

Porovnejte prosím váš sluch během zážitku s každodenním sluchem bezprostředně před zážitkem. Normaali

Viděli nebo slyšeli jste nějaké pozemské události, které se odehrávaly během času, kdy bylo vaše vědomí odloučené od vašeho fyzického / pozemského těla? Ne

Jaké pocity a emoce jste cítili během zážitku? Kiitollisuutta, että he olivat olemassa henkimaailmassa.

Vletěli jste do či skrz tunel? Ano Ehkä olin tunnelissa kohdatessani tuon valkean ympyrän

Viděli jste nadpozemské světlo? Nejsem si jistý Näin , että ympyrän takana oli kirkasta

Připadalo vám, že jste se setkali s mystickými bytostmi nebo jejich přítomností nebo jste slyšeli neidentifikovatelný hlas? Ne

Setkali jste se nebo jste si byli vědomi nějakých zesnulých (nebo stále živých) bytostí? Ano Tunnistin äitini ja veljeni tosin kaukaa

Byli jste si vědomi minulých událostí ve vašem životě během vašeho zážitku? Ne

Připadalo vám, že jste vstoupili do nějakého jiného, nepozemského světa? Do nějakého cizího a divného místa Olin tuon valkean ympyrän maallisella puolella

Zdálo se, že čas zrychluje nebo zpomaluje? Zdálo se, že se vše děje najednou; nebo se čas zastavil nebo ztratil všechen význam Minulla ei ollut mihinkään kiire, ei tarvetta mennä mihinkään

Připadalo vám, že náhle rozumíte všemu? Všemu okolo mě a ostatních Ymmärsin, että edesmenneet olivat tuon ylipääsemättömän rajan toisella puolella.

Narazili jste na nějakou hranici nebo omezující fyzickou strukturu? Ano Tuo valkea ympyrä jonka näin, minulla oli tunne ettenvoinut lähestyä tai ylittää sitä.

Viděli jste nějaké výjevy z budoucnosti? Ne

Připadalo vám, že jste měli výjimečné znalosti nebo, že znáte smysl (***jen zážitek)? Ne

Prosím proberte jakékoliv změny, které se vám mohli přihodit v životě po vašem zážitku: Large changes in my life En kiirehdi enää, muiden kuin sukulaisten tapaaminen on vähemmän kiinnostavaa, en jaksa keskittyä muiden keskusteluun. Kaikki turhanpäiväinen on jäänyt pois, vain se seura jossa uskotaan koulemanjälkeiseen elämään tuntuu tärkeältä tavoitteelta.

Udály se nějaké změny ve vašich hodnotách nebo přesvědčeních po vašem zážitku, které se staly jako výsledek vašeho zážitku? Ano Kyllä muuttuivat en kaikki esittäminen, tekopyhyys jne. Elleivät ihmiset ole omia itsenään en jaksa välittää heistä.

Měl jste nějaké duševní, neobyčejné nebo jiné speciální nadání po vašem zážitku, které jste předtím neměli? Ne

Řekli jste někdy někomu o svém zážitku? Ano Puhuin jo sairaalassa hoitajille, vain yksi keskustel aiheesta ja oli samaa mieltä elämän jatkumisesta. Muut ihmiset joille olen kertonut kokemuksestani ja elämän jatkumisesta, ovat pitäneet minua omituisena. En enää kerro kokemuksestani, ellei ympäristö ole saman henkinen.

Měli jste nějaké vědomosti o prožitcích blízké smrti (PBS) před vaším zážitkem? Ano Olen tiennyt suuren osan elämästäni, että elämä jatkuu kuoltuamme. Mutta millä tavalla se ei ole ollut selvää ennen kokemusta. Olen käynyt monta kymmentä vuotta sitten jo meedio Svea Richnaun istunnossa, jo tuolloin sain varmuuden henkimaailman olemassa olosta.

Co jste si mysleli o reálnosti vašeho zážitku krátce (dny až týdny) po tom, co se udál (vyberte nejlepší odpověď): Zážitek byl rozhodně reálný Sellaista äidinrakkautta jota sain henkimaailmasta, en pysty enkä voi itse saattaa olemaan. Ehdottomasti se ei ollut unta tai mielikuvitusta.

Co si myslíte o reálnosti svého zážitku v současné době (vyberte nejlepší odpověď): Zážitek byl rozhodně reálný Samanlaisena kuin aikaisemmin, en ole kokenut sitä muuksi kuin todelliseksi.

Změnili se nějak vaše vztahy výhradně jako důsledek vašeho zážitku? Ano Kyllä jonkin verran, olen kokenut, että puhe tuosta aiheesta riittää.

Změnila se nějak vaše náboženská/spirituální praxe výhradně jako důsledek vašeho zážitku? Ano Etenkin kun olen lukenut Anita Moorjanin kirja ja katsonut hänen esitelmänsä youtubesta. Nähtyäni hänen tarinansa siinä on paljon samankaltaisuutta kuin mitä hän on kokenut herättyään koomasta.

V nějakém čase ve vašem životě, napodobilo něco nějakou část vašeho zážitku? Ne

Popisují otázky a vámi poskytnuté odpovědi přesně a komplexně váš zážitek? Ano

Existují nějaké další otázky, na které bychom se mohli zeptat, abychom vám pomohli sdělit svůj zážitek? Jos tietokoneessa on päällä automaattinen kielen kääntäjä, saattaa osa kysymyksistä muuttaa muotoaan. Olisi hyvä alkuselityksissä olla huomautus keilenkääntäjän pois kytkemisestä.

Existuje jedna nebo více částí vaší zkušenosti, které jsou pro vás obzvláště významné nebo důležité? En osaa sanoa ajallisesti tiettyä kohtaa, vain herättyäni koomasta tunsin suuren äidinrakkauden sisälläni.