Kokemuksen Kuvaus

Ensimmäisinä kertoina kun kuolin, siirryin kuolevaiset ja taivaan jakavan verhon / seinän taakse ja näin vanhan ystäväni. Minulle kerrottiin ainoastaan ettei vielä ollut aikani siirtyä. Tuntui kuin olisin pimeässä huoneessa ilman ääniä tai tunteita. Yhtäkkiä kirkas valo ja voimakas varjo ilmestyivät ja minulle kerrottiin ettei aikani ollut vielä koittanut. Tämä tapahtui luultavasti viisi kertaa.

Viimeisellä kerralla olin leikkauspöydällä, täysin hereillä. Kuulin sairaanhoitajan ja lääkärin äänet ja sydänmonitorin piippauksen. Kuulin naisäänen sanovan ”Hän kuolee”. Sen jälkeen tuntui kuin sielustani (?) olisi otettu kiinni ja nostettu katonrajaan. Kelluin ilmassa. Yritin katsoa ympärilleni mutta en saanut siihen lupaa. Leikkaussalin äänet pikkuhiljaa vaimenivat. Ikäänkuin joku olisi kääntänyt volumenappulasta ääntä hitaasti pois. Olin jossain määrin peloissani mutta silti minulla oli erikoinen tunne siitä että olin turvassa ja että minusta pidettiin huolta. ”Ole rauhassa” minulle sanottiin. Menin pimeän tunnelin läpi ja vähitellen valo tunnelin päässä alkoi kirkastua. Sitten viereeni ilmestyi varjo. Varjo oli vanha ystäväni joka kertoi ettei ollut vielä minun aikani. Välittömästi kaikki musteni ja palasin kehooni.

Jotenkin päättelin että varjohahmo oli 5-vuotta sitten kuollut ystäväni. Olen iloinen että hän pääsi taivaaseen. Hän ansaitsi sen.

Taustatietoa:

Olet: Mies

Kokemuksen ajankohta: 05 Syyskuuta 1991 alkaen

Liittyykö kokemuksesi ajankohtaan hengenvaarallinen tilanne? Onnettomuus ja siihen liittyvä leikkaus sekä lääkityksen aiheuttama allerginen reaktio. Olin tajuttomana suurimman osan ajasta enkä oikein tiedä tarkkaa syytä. Olin vakavasti loukkaantunut ja aorttani repesi. Sain leikkauksen yhteydessä penisilliiniä mikä aiheutti allergisen reaktion. Sain myös vaikutelman että pahat voimat olivat sieluni kimpussa.

Kuolemanrajakokemuksen piirteet:

Mitä ajattelet kokemuksesi sisällöstä? Häiritsevä ja epämukava

Onko kokemukseen voinut vaikuttaa huumeiden käyttö tai jokin lääkitys? Ehkä. Sain voimakasta lääkitystä leikkauksen vuoksi mutta lääkitys ei heikentänyt kokemustani.

Oliko kokemuksesi millään tavalla unenomainen? Eipä juuri ollut.

Kuulitko tai näitkö mitään maanpäällisiä asioita, jotka tapahtuivat, kun tietoisuutesi/tajuntasi oli irrallaan (fyysisestä) kehostasi? Kyllä. Tunsin olevani läpinäkyvä…tai siltä se tuntui kun katsoin itseäni.

Mikä oli korkein tietoisuutesi ja tajutasi taso kokemuksen aikana? Olin saanut onnettomuudessa kuolettavat vammat minkä vuoksi olin tehohoidossa. Lääkärit tulivat katsomaan leikkauksen jälkeen eivätkä voineet ymmärtää että olin kaiken jälkeen vielä hengissä. Mutta kuten sanottu, vaikka lääkärit olivat hyviä niin vielä ei ollut minun aikani.

Tuntuiko sinusta, että vauhti kiihtyi tai hidastui? Koko tila muuttui ja menin taivaaseen.

Kuvaile kokemuksen aikaista kuuloaistiasi verrattuna normaaliin, arkipäiväiseen kuuloaistiisi. Kuolleiden ihmisten puheen kuuleminen on suhteellisen harvinaista.

Olitko tietoinen asioista, jotka tapahtuivat muualla? En tietenkään voi todistaa tästä mitään ja toivon ettei edes tarvitse yrittää. Tapahtumat ovat minulle tosia.

Kuljitko tunneliin tai tunnelin läpi? Kyllä kuljin ja liikuin maan ja taivaan välillä.

Kohtasitko tai tulitko tietoisesti muista kuolleista (tai elävistä) olennoista? Kyllä, ne olivat valon edessä. Näin 5-vuotta sitten kuolleen ystäväni. Hän toisti useaan kertaan että vielä ei ole minun vuoroni.

Näitkö taivaallista valoa? Valo oli aluksi pieni ja hento mutta kasvoi jatkuvasti siihen saakka kunnes varjo ilmaantui. Valo oli kirkas mutta enemmänkin hehkunomainen kuin häikäisevä.

Siirryitkö outoon, ei-maanpäälliseen maailmaan? Olin selkeästi mystisessä tai ei-maallisessa ulottuvuudessa

Mitä tunteita tunsit kokemuksesi aikana? Monia tunteita, olin välillä peloissani ja välillä rauhallinen.

Koitko ymmärtäväsi kaiken yhtäkkiä? Kyllä, tunsin ymmärtäväni kaiken koko universumista.

Kohtasitko uudelleen menneisyytesi tapahtumia? Olen oppinut tuosta kokemuksesta paljon. Kyseenalaistan kaikki uskonnot muodosta riippumatta.

Näitkö kohtauksia tulevaisuudesta? Kyllä, mutta se lahja minulla on ollut jo jonkin aikaa.

Kohtasitko esteen tai muun fyysisesti rajoittavan rakenteen? Minua ei päästetty portista sisään. Tiesin että jos ylitän tuon rajan kaikki olisi todella kaunista.

Saavuitko rajalle tai pisteeseen, josta ei ole enää paluuta? Minulle toistettiin jatkuvasti ettei vielä ole minun aikani. Kuka niin päätti – en tiedä. En voi sanoa että tietäisin siihen syytäkään.

Jumala, hengellisyys ja uskonto:

Mihin uskontoon kuuluit ennen kokemusta? En mihinkään. Paitsi että olen aina ollut sitä mieltä että olen profeetta.

Mihin uskontoon kuulut nykyään? Minulla on “jumalakompleksi” ja haluaisin tulla kuoleman jumalaksi. Mutta olen pelkkä profeetta nyt.

Muuttuivatko arvosi tai uskomuksesi kokemuksestasi johtuen? Sain kokemuksestani ”jumalakompleksin”. En ole pelkästään profeetta. Uskon että olen myös kuolematon.

Mitä mieltä olet kokemuksistasi ajan myötä? Pysyy suunnilleen samana

Mitä elämänmuutoksia on tapahtunut kokemuksesi jälkeen? Minulla on tehtävä Jumalalta. Yritän käyttää lahjaani muiden auttamiseen.

Ovatko ihmissuhteesi muuttuneet merkittävästi kokemuksesi myötä? Eipä juuri. En ole ollut uskonnollinen enkä ole nytkään. Mutta jos tiedät hyvän papin niin juttelen hänen kanssaan mielelläni.

Kuolemanrajakokemuksen jälkeen:

Oliko kokemusta vaikeaa pukea sanoiksi? Minulla ei ole ongelmaa puhua kokemuksestani mutta olen varovainen kenelle paljastan mitäkin. En halua sekopään leimaa.

Onko sinulla psyykkisiä, epätavallisia tai muita erikoisia kykyjä kokemuksesi jälkeen, joita sinulla ei ennen ollut? Ehkäpä minulla on nyt suora linja Jumalaan. Olen kysellyt asioita joihin vain Jumala kykenee vastaamaan.

Onko kokemuksessasi tiettyä hetkeä tai useampaa kohtaa, jotka ovat jollain tavalla merkityksellisiä tai tärkeitä sinulle? En osaa sanoa.

Oletko kertonut kokemuksestasi muille? En ole kertonut monille koska reaktiot voivat olla melkein mitä hyvänsä. Milloin minun pitäisi ”omistaa elämäni Jumalalle” tai tuntea itseni onnekkaaksi. En yleensä kerro ilman huolellista harkintaa.

Onko mikään, missään vaiheessa elämääsi, saanut kokemuksesi tai osan siitä toistumaan uudelleen? Ei, kaikki on muistoissa.

Onko sinulla muuta lisättävää tai kerrottavaa kokemukseesi liittyen? Eipä muuta tässä kohtaa.