Kuvaus kokemuksesta:

Alla kerrottu kokemus tapahtui kesällä 1988.

Lennettyäni veneestä iskeydyin veteen uskomattomalla voimalla. Korviini kaikui kaamea, lähestyvän perämoottorin propellien ääni. Veneen keula hakkasi minua, osuen oikeaan kylkeeni jättäen minut liikkumattomaksi ja hengittämättömäksi. Se raivasi polkuaan jäisessä vedessä, ajoi lävitseni ja sai minut pyörimään hallitsemattomasti. En pystynyt liikkumaan tai hengittämään, en tiennyt mikä oli ylhäällä ja mikä alhaalta. Sitten tunsin jotakin kiinteää ja pehmeää allani ja tajusin, että olin laskeutunut järven pohjaan.

Mieleni alkoi ylikuormittua; minuun iski sanoinkuvaamaton kauhu. Suuni avautui ja haukkoi ilmaa mutta saikin vain valtavan määrän vettä. Tunsin veden ryöppyävän sisääni ja valtaavaan kehoni. Suljin silmäni ja tajusin etten voinut muuta kuin hyväksyä tilanteen. Tämä riisui egoni täysin (tämä on oma tulkintani tunteesta ja mitä se sai aikaan). Minut ympäröi rauhan tunne, ikään kuin hyväksyin tapahtuman, joka oli hallinnut minua koko elämäni ajan. Hyväksyin sen, että olin voimaton. Tilanne oli se mikä se oli, enkä tarvinnut mitään.

Siirryin sitten saumattomasti toiseen tilaan. Huomasin olevani tyhjyydestä; tilaa voisi kuvailla loputtomaksi, tyhjäksi tasangoksi tai avaruudeksi ilman tähtiä ja planeettoja. Minulla ei ollut fyysistä ruumista, ja näin jonkin muun kuin silmäparin avulla. Kaikki näytti olevan tai tulevan samasta täydellisestä alkulähteestä, jonka osa tunsin nyt olevani. En ollut, eikä minut tarvinnut olla enää tietoinen siitä, millä tavalla kaikki tapahtui, sillä kaikki oli hyvin juuri sellaisena kuin se oli.

Samassa minua pommitettiin tiedolla, jota tuli kaikista suunnista ja useiden ulottuvuuksien kautta (siltä se tuntui). Tietoa tulvi minuun kuin jonkin prosessin loppuvaiheessa. Olin nyt osa harmoniaa, jota viimeisteltiin. Tuntui kuin olemuksestani olisi tullut tyhjiö, joka avautui ja salli sisääni kaiken sen, mitä koskaan oli ollut tai mitä koskaan tulisi olemaan. Kesti vain silmänräpäyksen kun tämän tiedon tulo oli jo ohi.

Tässä vaiheessa voin vain yrittää tehdä parhaani selittääkseni mitä tapahtui, sillä sanat eivät riitä kuvaamaan mitä todella tunsin. Tämä on paras yritykseni sen selittämiseen. Ymmärsin kaiken, mitä koskaan oli ollut tai tuli olemaan. Minun ei tarvinnut enää miettiä tai edes kysyä. Olin täydellinen; käsitin olevani rauhan korkein mahdollinen olemassaolo, sillä mieleni oli hiljaa ja minä vain olin, ei mitään muuta. Olin osa kaikkea mikä koskaan oli olemassa, ja sen tähden minulla ei ollut odotuksia eikä ajatuksia. Minulla ei ollut hahmoa tai muotoa, ainoastaan täydellinen olotila.

Putkahdin järven pinnalle, vedin rajusti ilmaa sisään, silmäni avautuivat ja olin muuttunut ihminen.

Tämän kokemuksen jälkeen en tuntenut itseäni toisenlaiseksi tai "valaistuneeksi". Kokemus pysyi kuitenkin mielessäni, ja vähän aikaa kaikki näytti "kiillotetulta". Värit olivat paljon eloisampia.

Seuraavien 3 vuoden ajan minulla oli pakkomielle löytää kokemukseni aikaisen tunteen lähde. Kun en löytänyt vastauksia, vaivuin syvään masennukseen. Valtavan ahdistukseni vuoksi päätin tuolloin ottaa henkeni. Soitin isälleni ja pyysin anteeksi sitä, mitä aioin tehdä.

Puhelun päätyttyä vajosin lattialle, ja samassa näin itseni alapuolellani. Sitten minut kuljetettiin korkealle tasangolle valoon, joka ei haitannut näkökykyäni. Minulla ei ollut fyysistä muotoa ja näkökenttäni oli 360 astetta. Astuin sisään (liikuin, kelluin) puiseen rakenteeseen, joka vaikutti uskomattoman suurelta salilta, jossa oli satoja ihmisiä. He eivät huomanneet minua, kun siirryin heidän ohitseen oikealle itäseinän viereen.

Huomasin valtavassa kehystetyssä kuvassa hahmon, joka esitti Kristusta niin kuin tunnistamme hänet tällä hetkellä. Samalla huomasin pieniä väriympyröitä pomppivan seinistä eteeni ja ympärilleni. Kun aloin katsella ympärilleni huomasin, että ihmiset olivat nousseet ja katsoivat pohjoiseen.

Näkemäni värit olivat uskomattomia. Niitä oli miljoonia ja ne tanssivat ja puikkelehtivat, muodostaen valtavan lähteen, joka säteili valkoista, kirkasta helmiäisväriä. Kun suuntasin katseeni kohti lähdettä, joka näytti olevan ihmisten katseista päätellen oikealla puolella minusta nähden, jokin "lempeä" vastustava voima pysäytti minut. Tunsin heti kyseessä olevan kuolettava tosiasia. Samalla tunsin ahdistuksen tunteen hiipivän lähemmäksi, mutta sen esti jokin, joka tuntui hyväilevän minua, oli ikään kuin käsi olisi kannatellut koko olemassaoloani.

Tunsin, kuinka minua alettiin vetää taaksepäin, enkä vieläkään kyennyt kääntymään tarpeeksi nähdäkseni alkulähteen. Aloin etsiä sitä. Millään muulla ei siinä vaiheessa tuntunut olevan mitään väliä, ainoastaan tuolle lähteelle pääseminen. Silloin jokin otti minuun yhteyttä ja sanoi, että tämä ei ollut minun aikani. Minulle kerrottiin, että juuri kokemillani asioilla ei ollut merkitystä (tätä ei välitetty minulle sanoin, vaan suoraan alitajunnan kautta). Tärkeintä oli, että ymmärsin kokemukseni ja pidin sitä vain ja ainoastaan kokemuksena.

Parhaiten voin kuvailla tilannetta seuraavasti. Seison kallion reunalla ja tunnen, että minun tuli valita joko alas hyppääminen tai että astuisin taaksepäin arvioimaan tilannetta uudelleen. Lähde kertoi minulle, että kumpikaan näistä vaihtoehdoista ei ollut vastaus vaan se, että ymmärtäisi tilanteen pelkkänä kokemuksena, ei minään muuna, ja sykli olisi täytetty.

Samassa haukoin henkeäni, sain ilmaa ja nousin istumaan, ja olin takaisin fyysisessä kehossani. Ahdistukseni oli poissa, sen tilalla oli nyt valtava elämän arvostus. Maailma näytti jälleen loistavalta, ihan kuin kaikki värit olisivat kiillotettuja. Pystyin aistimaan ilman olemuksen ja tuoksun. Kun hipaisin kasveja ja puita tunsin niiden olemuksen ja niiden tunteet, näin sen ymmärsin. Myötätuntoni elämää ja kaikkea elävää kohtaan kasvoi räjähdysmäisesti. Sain vastaanottaa minulle aikaisemmin tuntematonta tietoa, ja aina tähän päivään asti olen pystynyt näkemään elämän täysin uudesta näkökulmasta. Käsityskykyni on edelleen paljon laajempi ja tiedon vastaanottaminen on ollut uskomatonta oppiessani useimmat nykyisen tekniikan osa-alueet ilman minkäänlaista koulutusta.

Kerrottavaa on todella paljon, mutta toivon, että tämä kertomus on inspiroinut kaikkia, jotka ovat sen lukeneet. Olen kätkenyt kokemukseni todella kauan ja haluan nyt kaikkien kuulevan sen. En pelkää kuolemaa ja tiedän, että siihen siirtyminen on saumatonta ja kivutonta. Olen oppinut ymmärtämään monia asioita elämästä ja sen syvimmistä prosesseista.

Tiedämme, milloin aikamme koittaa. Esimerkiksi ennen onnettomuutta emme olekaan enää ”läsnä”, tapahtumat hidastuvat, melkein pysähtyvät, ikään kuin olisimme elokuvassa, joka hidastuu niin että voimme nähdä sen kuva kerrallaan. Tässä vaiheessa käymme läpi eräänlaista hakemistoa saadaksemme selville, onko aikamme käsillä. Kehomme, samoin kuin koko olevaisuutemme tietää milloin aika on oikea, jolloin kehon kuolema tapahtuu saumattomasti. Jos aika ei ole oikea, keho jatkaa elämää, ja elokuva kiihtyy takaisin alkuperäiseen nopeuteensa.

Haluaisin jakaa nämä saamani oivallukset kaikille kirjoittamalla niistä, mutta tarvitsen apua. Toivon, että löydän myötätuntoisen olennon avukseni tällä polulla.

Namaste,

Burke

Taustatietoa:

Sukupuoli: Mies

Kokemuksen ajankohta: Kesä 1988

Liittyikö kokemukseesi hengenvaarallinen tilanne? Kyllä Onnettomuus Vene törmäsi minuun ja vajosin järven pohjaan.

Kuolemanrajakokemuksen piirteet:

Mitä mieltä olet kokemuksesi sisällöstä? Positiivinen

Onko kokemukseen voinut vaikuttaa huumeiden käyttö tai jokin lääkitys? Ei

Oliko kokemuksesi millään tavalla unenomainen? Ei millään tavalla.

Kuulitko tai näitkö mitään maanpäällisiä asioita, jotka tapahtuivat, kun tietoisuutesi/tajuntasi oli irrallaan (fyysisestä) kehostasi? Kyllä Minulla ei ollut fyysistä muotoa ja pystyin näkemään 360 astetta.

Missä vaiheessa koit korkeimman tietoisuutesi tason kokemuksesi aikana? Kun olin "läsnä".

Tuntuiko siltä että aika olisi nopeutunut tai hidastunut? Kaikki tuntui tapahtuvan yhtä aikaa; tai aika pysähtyi tai menetti merkityksensä

Kuinka vertaisit kokemuksen aikana ollutta kuuloaistiasi normaaliin kuuloaistiisi? Oli hiljaista, myös tavallinen, jatkuva pälpätys päässäni oli hiljaa.

Menitkö tunneliin tai tunnelin läpi? En

Kohtasitko tai tulitko tietoiseksi kuolleista (tai elävistä) ihmisistä tai henkiolennoista? Kyllä Toisessa kokemuksessani näin useita ihmisiä.

Näitkö taivaallista valoa? Kyllä Toisessa kokemuksessani näin valon liikkuvissa ja pomppivissa väreissä, jotka liittyivät yhtenäiseksi, kirkkaaksi, helmenvalkeaksi lähteeksi.

Vaikuttiko siltä että saavuit toiseen, yliluonnolliseen maailmaan? Olin selkeästi mystisessä tai ei-maallisessa ulottuvuudessa

Mitä tunteita koit kokemuksesi aikana? Hyväksyntä ja sitten yksinkertaisesti "oleminen".

Vaikuttiko siltä että olisit yhtäkkiä ymmärtänyt kaiken? Ymmärsin kaiken koko universumista Ole hyvä ja lue yllä kertomani kokemus. Se selittää pienen osan saamistani elämää koskevista oivalluksista.

Koitko uudestaan menneisyytesi tapahtumia? Kertaus tapahtui kun minuun pommitettiin tietoa ensimmäisen kokemukseni aikana. Se tapahtui kuin ohimennen, se meni lävitseni ja sisälleni, ja vaikutti siltä että se antoi minulle mahdollisuuden luoda lopun ja sitten olemassaoloni alun.

Tulitko tietoiseksi tulevaisuuden tapahtumista? Kohtauksia maailman tulevaisuudesta

Kohtasitko esteen tai muun fyysisesti rajoittavan rakenteen? Kyllä Toisen kokemuksen aikana minun ei annettu nähdä säteilevän valoenergian lähdettä.

Tulitko rajalle tai paikkaan josta ei ollut paluuta? Tietoisesti Katso toinen kokemus.

Jumala, Henkisyys ja Uskonto:

Mihin uskontoon kuuluit ennen kokemustasi? En osaa sanoa

Mihin uskontoon kuulut nykyisin? Vapaamielinen

Onko kokemuksesi muuttanut elämänarvojasi tai uskomuksiasi? Kyllä Lue yllä oleva.

Koskien maanpäällistä elämää, koskien muuta kuin uskontoa:

Mitä mieltä olet kokemuksistasi ajan myötä? Kasvava

Mitä elämänmuutoksia on tapahtunut kokemuksesi jälkeen? Olen täällä auttaakseni.

Onko ihmissuhteissasi ilmennyt merkittäviä muutoksia kokemuksesi jälkeen? Lue yllä oleva.

Kuolemanrajakokemuksen jälkeen:

Oliko kokemusta vaikea pukea sanoiksi? Kyllä Informaatio jonka sain, se tapa jolla sen sain, tieto joka salattiin kokemukseni aikana, ja sen tulos. (Minua pommitettiin informaatiopaketeilla, jotka tulivat useiden ulottuvuuksien kautta samanaikaisesti.)

Onko sinulla yliluonnollisia, epätavallisia tai muunlaisia kykyjä joita olet saanut kokemuksesi jälkeen? Kyllä Kyky astraali projektioon.

Onko kokemuksessasi yhtä tai useampaa sellaista kohtaa joka on sinulle erityisen merkittävä? Parasta oli kun tunsin itseni täydelliseksi.

Oletko koskaan kertonut kokemuksestasi muille? Kyllä Olen vasta nyt valmis jakamaan kokemukseni muille.

Onko mikään saanut kokemuksesi esiintymään jollainlailla uudelleen? Ei

Onko mitään lisättävää jonka haluaisit kertoa kokemukseesi liittyen? Toivon voivani kertoa pian lisää.